lauantai 26. tammikuuta 2008

Airsoftin muotiliikkeet

On tullut pieni tauko kirjoittamiseen, osittain koulutöiden kasautumisen vuoksi, osittain muiden kiireiden. Mutta pitkän tauon jälkeen naputtelen taas tekstin airsoftista.

Airsoftissa on muotivirtauksia, se on vaan myönnettävä faktaksi. Mutta kuinka moni näitä oikeastaan seuraa, ja mihin se johtaa? Olemmeko oikeasti näin lammasmaisia, aseet ja varusteet vaihtuvat sitä mukaa mitä muotivirtaukset sanovat?

Muotihan yleistekkin yhdistetään vaatteisiin ja siihen, että pukeudutaan siihen mitä joku korkeampi henkilö on päättänyt, kuten vaikkapa muotisuunnittelijat. Pukeutumisessa ei välttämättä oteta huomioon kuinka typerältä se näyttää, tai kuinka epäkäytännöllistä se on. Ihmiset luultavasti pukeutuisivat paperipusseihinkin jos se on tarpeeksi trendikästä.

Mutta voisi luulla että airsoft olisi erilaista. Emmehän ole muutenkaan valtavirta-laji. Miksi siis muuten kovin epätrendikkään lajin harrastajat seuraisivat trendejä lajissa, mutteivat lajivalinnassa? Tämä on hyvin hämmentävää, enkä itse ole tätä oikein tajunnut. Miksi vaihtaa täysin hyvä, toimiva ja kaunis varustekokonaisuus uuten vain trendien vuoksi? Varsinkin kun varuste- ja asekaupoissa jää usein tappiolle. Tämän lisäksi varustesettejä ei edes koota loppuun, vaan lopetetaan kesken kun setti ei ole enää trendikäs.

Airsoftin viimeisin villitys on ollut MARPAT ja ARPAT, ja muut lännen supermahdin pikselimössöt. Kuvioissa trendit ovat olleet selkeimmät, aseissa taas epäselvimmät. Yleisestikkin viime vuodet on ollut pop kaikki mikä tulee USAsta. Ratapiha-solteista ARPAT kuvioisiin super-suojaliiveihin jotka pysäyttävät ilmeisti valonkin. Jotkut ennustelivat viime vuoden alussa että Venäjä-kamaa nousevan vuoden -07 hitiksi, ja näin kävikin, muttei se saanut ihan samanlaista maniaa aikaan kuin Irak ja nyky-jenkit.

Mikä muu sitten vaikuttaa trendeihin kuin oikeat sodat? Elokuvilla ainakin ollut vahva vaikutus, Pelastakaa sotamies Ryan ja Blackhawk Down ovat vaikuttaneet varusteisiin aikanaan. TVstä tulee lähinnä mieleen Over there ja 24 (Uskooko joku oikeasti että USPeja olisi myyty yhtä paljon ilman Super-Tsäk Baueria?). Peleillä on myös ollut vaikutuksensa, CSsän Awikka esimerkkinä asetrendeistä.

Asemarkkinoilla tämä trendiroska riistäytyy ihan käsistä, jonka jouduin huomamaan kun myin asettani. Trendiaseet menevät kovalla hinnalla, vaikka olisivat rikki, ja vähemmän trenkkäät aseet myydään pilkkahintaan, vaikka ovat täysin toimivia ja mukana tulee vaikka mitä. Ihan naurettavaa touhua, ja tästä hyötyy vain se harvinainen asekeräilijä jolla on varaa pitää tsiljoona asetta. Hän ostaa aina epätrendikkäimmän ja saa sen halvalla. Minulle aseen ostaminen on aina ollut kiinni ulkonäöstä, toimivuudesta ja varustukseen sopivuudesta. Ei trendeistä.

Onhan se ihan kivaa että on trendejä, on minullakin jotain tyyliä mitä vältellä. Pysyttelen suht epätrendikkäässä britti-kamoissani, hiljaa hihitellen trendikkäille varustehuoraajille.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muotivirtauksia nyt on melkein joka lajissa ja niihin on pakko tottua, itseäni muotivirtaukset ei haittaa - aina on ilo katsella hyvin varustautunutta samannäköistä joukkoa.

Trendipyssyt tuntuu kyllä menevän suosituimpien asesarjojen mukaan, kalassit, G36:t, koltit yms. ovat aina muodissa ja ovat menneet omalla kohdallani loistavasti kaupaksi.

Senhän pitäisi olla sanomattakin selvää ettei rs-maailmassakin pienelle käytölle jäävät pyssyt myy niin hyvin.

Lauri kirjoitti...

Peksu, lueppas tuo sininen palkki tuolla alhaalla:
"Sivuilla annetut mielipiteet ovat omiani, eivätkä kenenkään muun, eivätkä missään nimessä faktoja".

Uskoakseni minulla on oikeus mielipiteeseeni, varsinkin omassa blogissani?

Anonyymi kirjoitti...

Itse olen seurannut blogeja Pinserin ensimmäisestä blogilistasta alkaen, ja lähes aina blogien kommentteissa on käyty keskustelua.

Miksi kommentointi yleensäkään on päällä jos heti piiloudutaan "mun mielipide, muut stfu" -lauseen taakse? Jotta tässä voisi myötäillä alkuperäistä kirjoitusta?

Itse kun joskus vielä pidin blogia (toisesta aiheesta tosin) niin kommentteja tuli välillä kunnollakin, osassa satoi paskaa niskaan mutta mitä hemmettiä sitten - hyvä vain että syntyi asiallista keskustelua.

Ei sinulta kukaan ole mielipiteesi ilmaisuoikeutta kieltänyt.

Lauri kirjoitti...

Peksu, tää onkin mun tapa jakaa omia ajatuksiani, saahan tänne tulla omiaankin jakamaan, mutta en kyllä katso sitä kovin hyödylliseksi. Otan mielelläni vastine-blogitekstien linkkejä vastaan, tämmönen kommentointi ikinä auennut mulle. Hyvää tekstiä pidemmässä muodossa taas luen mielelläni.