Assasins Creed

Sain joululahjaksi uuden Assasins Creed-pelin. Peli on ollut pelimaailman vuoden odotutetuimpia julkaisuja. Ubisoftin monikulttuurinen ja -rotuinen kehittäjätiimi on pullauttanut aikamoisen teoksen ulos.

Peli sijoittuu keskiaikaiseen Israeliin, ja päähenkilönä on Altaïr (arabiaa, tarkoittaa "the flying one"). Lopun juonen saatte etsiä wikipediasta, en jaksa alkaa tähän sitä rustaamaan.

Suurin osa pelistä vietetään juosten hienosti mallinettujen kaupunkien katoilla. Tässä osuudessa nähdään selvästi erään Persian kruununperillisen perimää, jotkin liikkeet ja temput ovat lähes suoraan POPeista. Peliä voidaan ihan syystä pitää POP-sarjan perillisenä, samalla lailla kun Bioshockia Systemshockin.

Salamurhaajapeliksi on pelissä suhteellisen vähän itse salamurhausta. Tiedonhakutehtäviä on hieman, mutta suurin osa ajasta juoksennellaan katoilla. Ei sillä, se on ihan kivaa, mutta välillä haluaisi vain päästä eteenpäin helpomminkin.

Parjattu tekoäly tosiaan välillä toilailee erikoisesti. Esimerkiksi vartiat tulevat miekkojen kanssa perään jos juokset ihmisiä päin tai jos laukkaat hevosen selässä. Eräs vartia ampui minua jousipyssyllä siitä hyvästä että kiipesin katolla. Mutta näinkin tunnolliset vartiat saa sekaisin sillä että menee makamaan heinäkasaan hetkeksi. Minuutti sen jälkeen kun olet kadottanut vartijat ja tapaat saman vartijan kadulla, ei hän sinua tunnista. Pelin parhaat naurut sain kun juoksin kulman taakse, istuin penkille ja vartijat juoksevat tuhatta ja sataa ohi ihmetellen mihin katosin.

Maisemat ovat kauniita, ja varsinkin näköalapaikoilta näkymät ovat mahtavat. Näköalapaikoille, kuten kirkontorneihin tai minareetteihin pitääkin jatkuvasti kiipeillä, saadakseen selville lähistön tiedonantajat ja tiedonhakutehtävät.

Peli on ihan hyvä jos piti POP-sarjasta, mutta väkivaltaisempi ja pitkäveteisempi.

Airsoft ja siitä puhuminen

Aloitan tekstini mainitsemalla että tämä kirjoitus perustuu suurimmaksi osaksi Softaajan joulukuun numerossa (8/07) ilmestyneeseen Mari Lepolan kolumniin.
Koluminissa viitattiin useasti siihen, että mikseivät airsoftaajat puhu harrastuksestaan enemmän? Tällä voitaisiin saada positiivista julkisuutta harrastukselle ja vanhempia harrastajia airsoftin pariin. Artikkeli loppui lauseeseen "Minusta 'vapaa-ajallani minä leikin sotilasta' ei ole ollenkaan sen hullumman kuuloista kun esimerkiksi 'juoksen pallon perässä mailaa heilutellen'. Sanokaa jos olen väärässä."

Omakohtaisesti olen sitä mieltä, että eihän se minun korvaani, tai muidenkaan softaajien korvaan, kuulosta hullummalta. Mutta ikävä kyllä muista ihmisistä en menisi takuuseen. Varsinkin viimeaikaisten tapahtumien valossa en suosittelisi pyssyharrastuksensa mainostamista, en yhtään ihmettelisi jos koulussa joutuisi aiheesta psykologin puheille. Harvoin olen lähipiirini ympärille tietoa harrastuksestani levitellyt, kutsuinnoissa ja liikunnan haastattelusta olen maininnut, molemmilla kerroilla olen odottanut asiasta olevan jotain hyötyä minulle. Aloitin airsoftin hieman ennen lukion aloittamista, lukion alkaessa on suurimmalla osalla uusiin koulutovereihin tutustuminen edessä. Ainakaan minun avausrepliikkini ei ollut "Moi, olen Lauri ja leikin muovikuulapyssyillä". Tälläisillä repliikeillä olettaisin (ja tiedänkin) olevan kahdenlaisia vastauksia.

Ensimmäinen ja yleisempi on väheksyntä ja huvittuneisuus, johtuen varmaan lajin julkisuuskuvasta. Tämän sain itsekkin kokea kun kerroin eräälle lukiotoverilleni harrastukseni, vastaukseksi tuli "Ettekö te saa leikkiä sitä sotaa tarpeeksi armeijassa?". Tässä tuntuu olevan yleinen mielipide harrastuksesta, lasten pyssyleikki. Miksi sitä aikuiset tai sitä lähellä olevat ihmiset harrastaisivat? Toinen, josta on olen kuullut kanssaharrastajilta, on ns. kukkahattu-täti-reagointi. Eli siis "Voi kamala, nuoret leikkivät sotaa, tuossahan harjoitellaan sotaa. Tulevia kouluampujia kaikki tyynni". Aseet mainitaan ja heti oletetaan, että tässä vähintään harjoitellaan terrorismin alkeita. En voi kuvitella että kukaan pitäisi kummastakaan reagoinnista. Tietenkin jotkut suhtautuvat asiaan aikuisemmin ja eivät tuomitse samantien harrastusta. Ikävä kyllä tällöin puhutaan jo vähintään lukioikäisistä keskimäärin.

Tälläinen reagointihan on vain ylireagointia ja kiihkoilu, ja täydellisessä maailmassa airsoftaajat olisivat samalla lähtöviivalla jääkiekkoilijoiden ja partiossa käyjien kanssa. Ikävä kyllä me emme elä täydellisessä maailmassa. Me olemme lapsellisia, sotahulluja militaristi-natseja, kun taas vaikkapa rakkaat jääkiekkoilijamme ovat jaloja urheilijoita. Kiintoisaa on myöskin että sukulais-lajimme värikuulapelit, splättis, on hyvässä maineessa. Eihän lajeja erota kovin monikaan asia. Hieman kuin jääpallo ja jääkiekko.

Mikäpä siis erottaa meidät esimerkiksi tennispelaajista? Molemmissa lajeissa singotaan palloja kohdasta A kohtaan B. Tenniksessä käytetään pallon liikkeelle saattamiseen käytetään lihasvoimaa, airsoftissa jousta tai kaasua. Tenniksessä on tarkoitus olla osumatta toiseen pelaajaan, varsinkaan hänen mailaansa. Airsoftissa taas yritetään osua toiseen, mieluiten nytkin välttäen harrastusvälinettä (aseosuma-säännöthän eivät ole käytössä kaikissa peleissä).
Mikä siis on erona?

Tämähän on ilmiselvää, me pukeudumme kuten sotilaat, käyttäydymme kuin sotilaat, ja harrastus-välineetkin ovat lähes 1:1 kopioita esikuvistaan. Mutta, sotaan verrattuna airsoftissa on yksi massiivinen ero. Kukaan ei kuole. Sodanhan "pointtina" voidaan pitää toisen osapuolen tappamista. Joten tätä voidaan tosiaan pitää perustavanlaatuisena erona. Mutta näkevätkö muut tätä eroa? Harvoin. Mikäpä estäisi aseiden kanssa tutuksi tullutta, ihmisten tähtäämiseen tottunutta henkilöä nappamaan kätösiinsä oikeata ja tehdä massamurhaa? Eipä kai mikään, mutta eipä estä muidenkaan harrastuksien harrastajia. Massamurhaajat harvoin ovat mitään tappamisen ammattilaisia, tarkoituksena heillä on vain hullu väkivalta, siihen ikävä kyllä olemme me kaikki "varusteltuja" jo valmiiksi.

Sitten ovat nämä "puskavemputtajat" joita esiinty usein Iltalehden ja Iltasanomien sivuilla. He ottavat airsoft-aseen, eivät tiedä miten sitä käyttää ja toilailevat ties missä. Sitten airsoftaajia syytetään jos jotakuta sattuu näiden toimien aikana. Joka kerta tulee lajin kieltäminen esiin. Halutiinko kieltää veistäminen ja puutyöt kun metrossa joku telottiin kirveen kanssa? Entäpä jos lätkämailalla pahoinpidellään joku, halutaanko jääkiekko kieltää? Ei. Ihmiset eivät tunnu ase-replikoiden liittyessä asiaan tehdä eroa harrastajien ja harrastusvälineen väärinkäyttäjien kanssa.

Mutta tosiaan, miksen kertoisi jokaiselle vastaantulevalle ihmiselle ihanasta harrastuksestani, ja siitä kuinka kaikkien kannattaisi kokeilla sitä? Sillä luultavasti pääsisin ainakin koulupsykiatrin puhutteluun ja joutuisin vuosikirjani "luultavin massamurhaaja"-tittelin omistajaksi. Puhumattakaan kettuilusta ja selän takana tapahtuvasta hihittelystä jota saisin kestää koulussa.
Tietenkin kyseessä on noidankehä, airsoftilla on huono imago -> kukaan ei halua sitä mainostaa -> imago pysyy huonona. Airsoft tuntuu tarvitsevan, kuten moni muukin asia tässä maailmassa, marttyyreja. Ihmisiä jotka todennäköisesti tuhoavat sosiaalisen elämänsä mainostamalla harrastustaan. Minä en tähän pysty, toivotan onnea kaikille jotka pystyvät, sekä onnittelen kaikkia niitä ovat jo harrastustaan mainostaneet rohkeudestaan.